Moikipää - Korsnäsin
saaristo
Yli kaksi kilometriä pitkä Moikipää
(Molpehällorna) on, kuten nimikin vihjaa, aikaisemmin koostunut
neljästä erillisestä luodosta, jotka maankohoaminen
on yhdistänyt yhdeksi saareksi. Moikipää tarjoaa
monimuotoista luontoa. Luodon pohjoisosa koostuu vaikeakulkuisesta
ja kivikkoisesta katajakankaasta. Katajapensaikkoja tapaa myös
muualla luodolla. Keski- ja eteläosissa on metsikköjä,
ruovikkoisia soita, nummia ja kapeita lahtia. Suuri kluuvijärvi
erottaa saaren pohjois- ja keskiosan toisistaan. Saarta reunustavat
kivikkorannat, jotka katkevat siellä täällä
antaen tilaa rantaniityille ja kallioille.
Saaren eteläosassa, Söderhällorna, sijaitsee
entinen merivartioasema, jonka Metsähallitus ja Korsnäsin
kunta ovat kunnostaneet. Siellä on makuupaikkoja 20-30 hengelle,
keittiö ja sauna. Metsähallitus vuokraa asemaa opastetuille
ryhmille (yhteystiedot alla).
Kesästä 2001 lähtien Moikipään
saarella on ollut myös oma luontopolku. Polku alkaa ja loppuu
aseman luona ja kulkee saaren halki länsirannan kallioille.
Yksi polku kääntyy pohjoiseen Perämeren ensimmäisen
pookin muistomerkille. Lähteet kertovat, että pooki
pystytettiin vuonna 1668. Kyseessä oli noin 10-12 metriä
korkea vippipooki, joka oli miehitettynä vuodesta 1681. Lähteet
kertovat myös majakanvartija Jakob Rautiosta, joka eli saarella
vuosien 1790-1808 välisenä aikana kunnes venäläiset
tappoivat hänet ja polttivat pookin.
|